Milka ihmemaassa

Aloitimme ihan hullun kuukauden. Ei saa syödä herkkuja! Tai siis onhan ruokakin herkkua, mutta se jää ainoaksi. Eli ei limsaa, karkkia, sipsiä, jäätelöä, keksiä, pullaa eikä muita niiden kaltaisia. Tiina-Elinassa saa jälkkärin ottaa, kun se lounaaseen kuuluu. Kahdeksan jälkeen ei ole jääkaapille mitään asiaa. Huhhuh! Kaksi päivää ainakin on tuntunut jo sillä tavalla, että ei voi Miion jämiä napostella. Olen myös ollut melkoisen kiukkuinen, mihin on kyllä ollut muitakin syitä. Mitenhän tästä selviää? Luulen, että suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kyläpaikoissa tarjottavat herkut. Nyt jos ei paino tipu niin on se kumma. Syyskuussa aloitan uudestaan vesijuoksun, jos siitäkin saisi vähän puhtia.

Jos elokuu onkin vähän ankea (lukuun ottamatta Samuli Putron keikkaa, jonne toivon pääseväni), niin syyskuussa on jo odotettavaa. Pääsen kuuntelemaan Anathemaa livenä parhaan ystävän kanssa, voiko suloisempaa olla! Minikiertue pistäytyy myös Oulun Teatrialla (14. päivä). Pieni mutta on vielä matkassa, lastenvahti. Niko on juuri silloin Joensuussa, ja äidin tilanne nyt on mikä on. Siis onhan hän ihailtavan reipas ja jaksaa kaikenlaista, mutta tietää itsekin, että kohtauksia voi tulla. Jospa likka löytyisi vaikka Oulun päästä, vink vink. Niin ja tietenkin meidän nöpöläisten 5-vuotishääpäiväkin osuu syyskuulle, tosin Niko on varsinaisena päivänä Rovaniemellä. Mistä tulikin mieleeni, tulkaapa luokseni aikoina 2.–4.9., 7.–8.9., 15.+18.9. ja/tai 21.–23.9., koska silloin olen yksinäinen. Tulkaa tulkaa, ettei syyskuunikin lopulta ole ankea, nyyh.

Mitäs vielä, kun paljon aina sanomatta jää. Pihahommia on tullut tehtyä oikeinkin reippaasti, nyt näyttää taas kivalta. Olen taas opiskelija (vaikken juuri mitään ehtisi opiskellakaan), kortti pitäisi tilata. Äiti aloittaa pian kotona syötävän kemoterapiakuurin, eli ei enää varsinaisesti Oulussa ramppausta vähään aikaan näillä näkymin (mikä virke). Minulta irtoaa paljon hiuksia silkasta myötätunnosta. Haluaisin nähdä raskaana olevan ystäväni ennen kuin hän jakautuu. Haluaisin kauniin punaisen puuhyllykön seinälle muumimukeja varten!

Kommentoikaapa ihmiset, jotta tiedän, ketkä tätä nykyään lukee (kerj kerj). Paljastakaa itsenne, ruojat!

Oi kiva, nyt on saatu piha laitettua. Ainakin tämän kesän tarpeiksi. Ja pikkuveli kävi hoitelemassa pari rästissä ollutta sähköhommaa. Tällainen on herkkua. Päivin kanssa voisin ottaa urakaksi maalata tuon yläkerran raitaseinän, jos se vaan suostuu, kun tulee meille keskiviikkona. Olen kuulemma ihan kyltymätön näissä kotihommissa. Jakelen tehtäviä loputtomiin ja patistelen.

Tuli varastoa siivotessa kaiveltua myös jonkun vuoden takaista piirustus- ja runolaatikkoa sekä paria psykologiantehtävää. Melkoista angstia! Kiva kun huomaa, että on kasvanut edes vähäsen ja tullut tyytyväisemmäksi. Mutta pakko ne vaikeat ajat oli silloin purkaa. Olisi kiva saada aikaan jotakin uutta! Mistä tuli mieleen, että yritän vielä käydä sen sosionomikoulun loppuun. Jos käy ihan ylivoimaiseksi, lopetan. Voihan sitä opiskella kuva-artesaaniksi sitten lisäksi.

Välillä on rankkaa, sen huomaa varsinkin silloin, kun toinen on vähintään kaksi yötä pois. Yksi yö menettelee vielä jotenkuten. Milloinkahan sitä pääsisi vapaalle? Äidillekään ei enää viitsi lapsia antaa ihan yhtä mutkattomasti kuin aikaisemmin. Vaikka en tiedä, onko se aiheellista. Olisipa jo rantajatsiaika, se kun on suullisesti sovittu vanhempien rilluttelua varten. Ja Samulin keikka!

Nikolla alkaa kohta loma, mutta vietämme sen varmaankin enimmäkseen kotosalla. Ei ole oikein saumaa lähteä reissuun. Tulkaa meille! Ettei nahistuta. Pitäkää ihmiset yhteyttä, täältä kun ei saa kuin pintapuolisen kuvan kuulumisista. Sellaisen, mitä kehtaa kirjoittaa.

Kurja ja inhottava päivä, pelkoa puolillaan. Olin jo kyllästynyt itseään kaupitteleviin. Lisäksi Prisman aukiosta taitaa tulla talvella todella liukas.

Ultra Bra –tunnelmia:

Hyppään / käteni yltävät alimpaan oksaan / teen itse keinuni vauhdin

Olen lähellä maata / se kasvaa viiltävää heinää

Hyppään / käteni tarttuvat tiukemmin kiinni / teen itse keinuni vauhdin

Olen kaukana täältä / kun annan sen mennä

Hyppään / jalkani nousevat keskelle ilmaa / teen itse keinuni vauhdin

Olen lähellä maata / se kaikuu ääniä taivaan

Jos huomenna olisi neuvola, joutuisin taas kiikuttamaan näytteeni labraan. Enkä tiedä, saisiko supistella näin usein. Syön suklaata ja yritän rentoutua kaiken jälkeen (minulla on vielä reilu puolitoista rasiaa konvehteja jäljellä). Sängyssä tuhisee yksi ihana pystytukka, joka sai Miina ja Manu -kirjan. Lastani en suostu laiminlyömään, vaikka kuinka ahdistaisi.

Vesi on korkealla.

Huh, enää tämä yksi yksinäinen yö tällä viikolla. On orpoa, kun sängyssä ei ole aamulla kolmea ihmistä.

Toisaalta olen voinut tehdä kivojakin asioita ja minulla on muutama suloinen kaveri, eli en alistu valittamaan. Sitä paitsi pääsemme jo huomenna lähtemään Kalajoelle, missä voimme viettää perheenä rauhassa koko viikonlopun. Ja Veerakin tulee huomenna aamuteelle! Elämä hymyilee. Vielä lisäksi se, että näin hieman alle neljän kuukauden raskauden jälkeen alkaa taas olla voimaa ja virtaa touhuilla vaikka mitä. Kunhan saa nukkua ne yhdet päiväunet Miion kanssa.

Tänään tuli hyvin moni ihminen taputtelemaan mahaa ja kyselemään, onko siellä toinen tulossa. Eli nyt sen vissiin virallisesti huomaa. Syön sipsiä ja lihon vielä vähän lisää. Yksi odotukseen liittyvä vaiva muistutti tänään olemassaolostaan: närästys. Mutta se on pientä se tähän kaikkeen ihanuuteen verrattuna. Potkut tuntuvat jo todella selvästi! Nyt vielä vähän mässyä silläkin uhalla, että näkisin painajaisia.

Jänskättää yhden kaverin puolesta, että onnistuuko. Olishan se mahtavaa!