Ja nyt saunaan
Aloitimme ihan hullun kuukauden. Ei saa syödä herkkuja! Tai siis onhan ruokakin herkkua, mutta se jää ainoaksi. Eli ei limsaa, karkkia, sipsiä, jäätelöä, keksiä, pullaa eikä muita niiden kaltaisia. Tiina-Elinassa saa jälkkärin ottaa, kun se lounaaseen kuuluu. Kahdeksan jälkeen ei ole jääkaapille mitään asiaa. Huhhuh! Kaksi päivää ainakin on tuntunut jo sillä tavalla, että ei voi Miion jämiä napostella. Olen myös ollut melkoisen kiukkuinen, mihin on kyllä ollut muitakin syitä. Mitenhän tästä selviää? Luulen, että suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kyläpaikoissa tarjottavat herkut. Nyt jos ei paino tipu niin on se kumma. Syyskuussa aloitan uudestaan vesijuoksun, jos siitäkin saisi vähän puhtia.
Jos elokuu onkin vähän ankea (lukuun ottamatta Samuli Putron keikkaa, jonne toivon pääseväni), niin syyskuussa on jo odotettavaa. Pääsen kuuntelemaan Anathemaa livenä parhaan ystävän kanssa, voiko suloisempaa olla! Minikiertue pistäytyy myös Oulun Teatrialla (14. päivä). Pieni mutta on vielä matkassa, lastenvahti. Niko on juuri silloin Joensuussa, ja äidin tilanne nyt on mikä on. Siis onhan hän ihailtavan reipas ja jaksaa kaikenlaista, mutta tietää itsekin, että kohtauksia voi tulla. Jospa likka löytyisi vaikka Oulun päästä, vink vink. Niin ja tietenkin meidän nöpöläisten 5-vuotishääpäiväkin osuu syyskuulle, tosin Niko on varsinaisena päivänä Rovaniemellä. Mistä tulikin mieleeni, tulkaapa luokseni aikoina 2.–4.9., 7.–8.9., 15.+18.9. ja/tai 21.–23.9., koska silloin olen yksinäinen. Tulkaa tulkaa, ettei syyskuunikin lopulta ole ankea, nyyh.
Mitäs vielä, kun paljon aina sanomatta jää. Pihahommia on tullut tehtyä oikeinkin reippaasti, nyt näyttää taas kivalta. Olen taas opiskelija (vaikken juuri mitään ehtisi opiskellakaan), kortti pitäisi tilata. Äiti aloittaa pian kotona syötävän kemoterapiakuurin, eli ei enää varsinaisesti Oulussa ramppausta vähään aikaan näillä näkymin (mikä virke). Minulta irtoaa paljon hiuksia silkasta myötätunnosta. Haluaisin nähdä raskaana olevan ystäväni ennen kuin hän jakautuu. Haluaisin kauniin punaisen puuhyllykön seinälle muumimukeja varten!
Kommentoikaapa ihmiset, jotta tiedän, ketkä tätä nykyään lukee (kerj kerj). Paljastakaa itsenne, ruojat!
