Milka ihmemaassa

Ja nyt saunaan

2.8.2009 Lokerot: Perusjuttuja, Työreissuleski

Aloitimme ihan hullun kuukauden. Ei saa syödä herkkuja! Tai siis onhan ruokakin herkkua, mutta se jää ainoaksi. Eli ei limsaa, karkkia, sipsiä, jäätelöä, keksiä, pullaa eikä muita niiden kaltaisia. Tiina-Elinassa saa jälkkärin ottaa, kun se lounaaseen kuuluu. Kahdeksan jälkeen ei ole jääkaapille mitään asiaa. Huhhuh! Kaksi päivää ainakin on tuntunut jo sillä tavalla, että ei voi Miion jämiä napostella. Olen myös ollut melkoisen kiukkuinen, mihin on kyllä ollut muitakin syitä. Mitenhän tästä selviää? Luulen, että suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kyläpaikoissa tarjottavat herkut. Nyt jos ei paino tipu niin on se kumma. Syyskuussa aloitan uudestaan vesijuoksun, jos siitäkin saisi vähän puhtia.

Jos elokuu onkin vähän ankea (lukuun ottamatta Samuli Putron keikkaa, jonne toivon pääseväni), niin syyskuussa on jo odotettavaa. Pääsen kuuntelemaan Anathemaa livenä parhaan ystävän kanssa, voiko suloisempaa olla! Minikiertue pistäytyy myös Oulun Teatrialla (14. päivä). Pieni mutta on vielä matkassa, lastenvahti. Niko on juuri silloin Joensuussa, ja äidin tilanne nyt on mikä on. Siis onhan hän ihailtavan reipas ja jaksaa kaikenlaista, mutta tietää itsekin, että kohtauksia voi tulla. Jospa likka löytyisi vaikka Oulun päästä, vink vink. Niin ja tietenkin meidän nöpöläisten 5-vuotishääpäiväkin osuu syyskuulle, tosin Niko on varsinaisena päivänä Rovaniemellä. Mistä tulikin mieleeni, tulkaapa luokseni aikoina 2.–4.9., 7.–8.9., 15.+18.9. ja/tai 21.–23.9., koska silloin olen yksinäinen. Tulkaa tulkaa, ettei syyskuunikin lopulta ole ankea, nyyh.

Mitäs vielä, kun paljon aina sanomatta jää. Pihahommia on tullut tehtyä oikeinkin reippaasti, nyt näyttää taas kivalta. Olen taas opiskelija (vaikken juuri mitään ehtisi opiskellakaan), kortti pitäisi tilata. Äiti aloittaa pian kotona syötävän kemoterapiakuurin, eli ei enää varsinaisesti Oulussa ramppausta vähään aikaan näillä näkymin (mikä virke). Minulta irtoaa paljon hiuksia silkasta myötätunnosta. Haluaisin nähdä raskaana olevan ystäväni ennen kuin hän jakautuu. Haluaisin kauniin punaisen puuhyllykön seinälle muumimukeja varten!

Kommentoikaapa ihmiset, jotta tiedän, ketkä tätä nykyään lukee (kerj kerj). Paljastakaa itsenne, ruojat!

8 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://milkkis.blogsome.com/2009/08/02/ja-nyt-saunaan/trackback/

  1. Minä ainakin luen tätä välillä :D

    Me onneksi syödään herkkuja teidänkin edestä… Ihan järkyttävää mässäämistä, pitäis ehkä VÄHÄN rajottaa! Mutta kumma kyllä, aamusokerit pysyy kurissa pelkästään sillä, että syö illalla karkkia :D Jos ei syö karkkia, niin aamulla on sokerit koholla. Että ei kai siinä sitte muu auta ku mässätä. (Tietty vois harkita, että söis kaurapuuroa ja näkkileipää ja muuta terveellistä ja hiilihydraattipitosta, mutta se on jotenkin liian vaivalloista…)
    En oo keksiny vielä mitään tekemistä syyskuun puoleen väliin, joten jos uskallat tyttösen tänne tuoda hoitoon, niin tervetuloa!

    Pitäis tulla käymään Raahessaki joskus, mutta ku tuntuu että viikonloput (ja viikot!) menee niin vauhilla. (Apua, kohta on jo marraskuu…)

    Mitähän muuta mun piti kommentoida, en muista.

    Comment by Veera — 3.8.2009 @ 12:00

  2. Tytön kyllä, mutta entä pojan.:). Se on niin äidin perään. Tulis varmana hirveä ahdistus, varsinkaan kun ei niin kovin usein olla nyt nähty. Miio huutaisi koko keikan ajan, siinä olisivat naapurit mielissään. Mutta katsellaan!

    Comment by Milkkis — 3.8.2009 @ 17:33

  3. Jaa, mää jotenki aattelin että Miio olis helpompi tapaus :D Eipä tosiaan oo kauheesti viime aikoina nähty… Olis niin kiva tulla siellä käymään, mutten millään jaksais bussilla lähteä, ja Ville kehtaa multa aina auton vielä viikolla. Sitte jos vien sen töihin ja ajelen sinne, niin oon jo ennen yheksää Raahessa…

    Comment by Veera — 3.8.2009 @ 17:51

  4. Oleppas tarkkana menun litkimisen kanssa, se on katala aine kun on herkkulakossa! :) Mahtaako olla ihan turhanpäinen kuukauden olla herkuitta? Vai onko shokkihoidon tarkoitus olla lähtölaikaus maltillisemmalle herkunkulutuslinjalle? Mutta onnea kilojen karistukseen. Voisi itekkin vararengasta pienentää, jos mielenlujuus vain riittäisi. Ehkä realistisempi tavoite onkin omalla kohdalla “Jyrkka ei leveyssuunnassa kasvamiselle!”

    Comment by Päivi — 3.8.2009 @ 18:02

  5. Jeps, lähtölaukaus lähtölaukaus. Ei ole turha kuukausi, paino varmasti tippuu, eikä ensituskien jälkeen tee mieli niin hurjasti mässyttää. Aamulla vain tuoremehua, että herää. No olen minä pari pillimehua tässä kolmen päivän aikana juonut pojan kanssa, mutta siihenpä se jää. Enkä vastaisuudessa varmaan ota niitäkään, ne kun on niin sokerisia. En usko, että muodostuu ongelmaksi. Tästä tämä lähtee. Syyskuussa et edes tunnista minua! No ei vainkaan. Veera, tullaan ehkä ensi viikonloppuna Ouluun, oletteko kotosalla?

    Comment by Milkkis — 3.8.2009 @ 20:46

  6. Kotona ollaan, tervetuloa kylään!

    Comment by Veera — 4.8.2009 @ 08:23

  7. Meillä on ollu suunnitelmissa mennä sillon 14.pvä Pelloon, ku ollaan jo monta viikkoa sitä jouvuttu siirtämään…:( Jotenki tuntu, että vinkki oli tarkotettu tähän suuntaan. ;)

    Comment by Sanna — 4.8.2009 @ 18:58

  8. Aattelin ehkä lähinnä teidän porukoita.:).

    Comment by Milkkis — 4.8.2009 @ 21:54

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Janis Joseph