Nips naps
Tänään koitti se kurja päivä, kun kissoilta vietiin vehkeet.
Oli ensinnäkin ihan hirveä työ saada kissat lähtemään. Luna oli koko päivän ihan raivona, koska se ei saanut syödä ja kuten tiedämme, näläkänen kissa on kiukkunen / se rentoutuu vasta ku ruokit sen. Kuu sai kaivettua kaappiin piilotetun ruokakupinkin ulos – kahvinkeittimen päällä ihanaa lötkölihaa. Sitten se esitti marttyyria ja meni nuolemaan eilistä paistinpannua. Mourusi ja sähisi ja istui kaapin päällä häntä paksuna. Into sen sijaan oli suht normaali, kunnes lähdön hetki koitti. Ensin oli tarkoitus laittaa mirrit samaan kantokoppaan, mutta en uskaltanut, koska Lunkku oli niin vihainen. Voi surkeus, piti laittaa pikkukissa lähes väkivalloin kassiin ja vetoketju hampailla kiinni. Oli ihan eläinrääkkääjä olo. Sitä se taisi olla, koska Into-parka oli perille päästyämme ihan sokissa. Sillä oli tullut pissat ja kakat ja karvoja oli tuppoina ja sydän jyskytti. Ihan kamalaa. Luna oli jo rauhoittunut (sehän on tottunut kulkemaan kantokopassa), joten setä pisti piikin ensin mustaan kissaan. Emo suuttui, piti tökätä kahdesti.
Minulle sanottiin hienovaraisesti, että voin lähteä käymään happihyppelyllä tai kanttiinissa ja tulla reilun puolen tunnin päästä takaisin. En tiedä, olisinko halunnut jäädä katsomaan. Toisaalta, kun palasin hetken päästä hakemaan unohtuneita pyöränavaimia ja näin pienen pötkylän ketarat ojossa leikkauspöydällä, lähdin hyvin äkkiä livohkaan.
Saavuttuani sähkölaitokselta (jonne vein kopion kauppakirjasta) kumpikin kisuli rötkötti lähtövalmiina sievästi peitteeseen käärittynä. Nyt ne sai laittaa samaan koppaan. Enpä muuten koskaan ole nähnyt tyttöjäni niin rauhallisina. Maksu, koiralle aika ja kotiin.
Luna on jo herännyt. Kyllähän se oksenteli. Pyyhin Innon pyllystä vähän töhkää, se nukkuu vielä. Huvitti vähän, kun möhköpöhkö siinä hoiperteli, niin Niko sanoitti: ”Montako mä oikein otin? Oliko mulla ees hauskaa? Oliko siellä miehiä?” Nyt Intokin lähti liikenteeseen. Jalat ei kanna ja kaulus haittaa, rassut. Pitää varmaan laittaa Viivillekin kaulukset, ettei se mene härppimään noita. Menee viikko, että paranevat. Vasemman käsivarteni verinaarmuissa vähemmän.
Kai me tehtiin oikein. Kiitos mummulle, ilman Marianne-karkkeja ja apua Miion kanssa tästä souvista ei olisi tullut mitään.
