Milka ihmemaassa

Tämä blogi on nyt historiaa, uusi uljas blogimme löytyy osoitteesta kaunosielut.wordpress.com. Painakaa linkkiä älkääkä enää täällä hiippailko!

Isäkuukausi oli ja meni ja sain aikaan jonkin verran. Huomenna soitan kirjastoon ja varaan näyttelytilan kuukaudeksi omaan käyttööni. Jonot toki ovat melkoiset, joten on hyvin aikaa kehystellä teoksia. Hui, kun jännittää. En oikein osaa julkaista töitäni täällä, koska haluan, että niitä katsellaan ja kommentoidaan paikan päällä. Riimi!

Arki jatkuu. Tarkoituksena olisi helmikuussa tenttiä yksi opintojakso, joten ohjelmaa on lasten nukahdettua. Maaliskuun alussa Edeniin viikonlopuksi parisuhdetta lujittamaan ja huhtikuun alusta yksi työharjoittelu alta pois (suunnitteluasteella). Voisin olla kesän lasten kanssa.

Flunssaa sairastetaan. Minulla oli ensimmäisenä, jo lähestulkoon ohi. Tyttären viime yö meni paremmin kuin toissayö, pojalla ei ole vielä oireita lainkaan. Nikolla on ollut tänään pahin päivä. Se veti siltään pari valkosipulinkynttä ja hyi että haisee koko huusholli, etenkin makuuhuone! Kuumetta ei nosta, mutta joka paikka on tukossa ja vuotaa.

Laitanpa esille taas muutamia kirpputorilöytöjä. Oli tosi hyvä kirppispäivä tässä taannoin, kun sain rauhassa kierrellä kaikki läheiset. Mikä saalis! Huonekalut eivät ole siltä reissulta. Tuon vihreän lipaston kanssa hermostuin ja tuunasin sen ihan hassuksi. Muumimukihylly/maustehylly on kaveriperheeltä, vahasin sen oranssilla ja a vot! Olemme mööbleeranneet tätä kotiamme ja sisustus on oikeastaan tosi ihana. On se hyvä, kun viihtyy kotonaan! Tulkaa katsomaan!

Nikolla alkoi maanantaina isäkuukausi. On ollut ihan kummallista! Nimittäin minulla on Nikon työhuone käytössä ja saan värkkäillä siellä täysiä työpäiviä! Nyt on kaksi totuttelupäivää takana ja vapaiden aika.

Onhan se outoa, kun olen ollut lasten kanssa kotona kohta kolme vuotta ja nyt on yllättäen hurjasti omaa aikaa. En oikein tiedä miten päin olisin. Tänään “työpäivän” jälkeen menin vielä uimahalliin ja kauppaan, hurjaa. Maanantai-iltana pyöri päässä valtavasti ajatuksia, enemmän tai vähemmän ahdistavia ja pelottavia ja ihania. Miten kotona pärjätään (no hyvin tietysti), alkavatko lasten kanssa syrjään siirtyneet ajatukset myllertää, mitä kaikkea tekisin. Tämä johti tietenkin ajatuksiin pian koittavasta opintojen täysipainoisesta jatkamisesta ja lasten laittamisesta päivähoitoon (hui apua), äidin tilanteeseen ja niin edelleen. Yöt ovat jääneet vielä lyhyiksi, mutta ehkä homma korjaantuu enkä sitten ole niin väsynyt. Voimaa pitäisi riittää päivän ahkeroinnin jälkeen vielä loppuillaksi kotona jaettavaksi.

Tuntuu vähän itsekkäältä lähteä pois itseään toteuttamaan. Toisaalta tämä on vain kuukausi, enkä ole joka päivä työhuonetta asuttamassa (hauskaa muuten, miten olen saanut jo sen harmaan kopin värikkääksi ja elävän näköiseksi välineineni). Siellä sitten pumppailen Minjalle seuraavan päivän maitoja. Ehkä tämä tekee minulle hyvää, saan samalla muitakin asioita järjestykseen. Hui, minähän voin jopa saada mahdollisuuden käydä ihan rauhassa kirppiksellä, edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Ja ensi maanantaina unelmista tottassa, pääsen pariksi yöksi parhaan ystäväni luokse (rellestämään + levähtämään) ihan ilman kumpaakaan lasta. Voimia kotijoukoille, erityisesti öitä varten. Minulla tulee heti tarve hemmotella ukkoa, kun se on päivät täällä lasten kanssa. Saisi olla toisinkin päin.:).

Kenties tämän kokemuksen jälkeen on tarpeeksi taidetta jopa ikiomaa näyttelyä varten, jos uskallan.

Olin tänään hitusen ylpeä itsestäni, koska sain kaksi kivaa asiaa aikaiseksi. Ensinnäkin tuunasin tylsän kirjahyllymme näin:

Sitten tein lastenhuoneen seinälle liitutaulumaalista yms. tällaisen:

Semmosta.

On se vaan eri juttu leipoa piirakkaa oman puun omenoista!

Aviomiehelleni Nikolle.

Olet tärkein ihmiseni. Minun pitäisi varmasti kertoa se sinulle useammin. Paljon on tällä vaimolla parantamisen varaa, mutta se tahtoo arkena unohtua. Nyt on juhlan paikka. Ongelmista huolimatta olemme selviytyneet tähän asti ja vieläpä hyvin. Kuten jonakin vuosipäivänä arvuuttelin, että mikä se on, kun vain kasvaa ja syvenee, niin tämä se on edelleen. Rakkaus. Koko ajan ymmärtää toista paremmin, tietää toisen ajatukset ennen kuin niitä sanotaan ääneen. Ei halua salata mitään. Haluaa ja uskaltaa kertoa omista tuntemuksistaan pelkäämättä reaktiota. Yhteisiä iloja, yhteisiä lapsia, yhteisiä liikuttumisen hetkiä. Tukemista ja halua tehdä toiselle hyvää. Tätä kaikkea on vaikea pukea sanoiksi ja jotakin unohtui tälläkin kertaa varmasti.

Voimme tietenkin yhä edistyä joissakin asioissa. Naljailtua tulee aivan turhaan ja hellyyttä voisi aina osoittaa enemmän. Sellaista perustoisenhuomioimista ja oikeasti tärkeisiin asioihin keskittymistä, tiedäthän. Kokonaisuutena olemme kuitenkin erittäin yhteensopiva pariskunta ja perhe, säilytetään tämä tilanne.

Tänään meillä tulee täyteen viisi naimisissaolovuotta, polkumme on vasta alussa. Olet suunnattoman rakas ja haluan kulkea onnellisena kanssasi ikuisesti.

…

Olet nyt työmatkalla, mutta viestini (kenties korni ja lässynlässy, mutta täyttä totta ja sydämestä pujoteltu) tavoittaa sinut kyllä. Minulla on ihan kamala ikävä, tulisit viekkuun jo.

Uhkaa tulla syksy minunkin mieleen taas. Lempparivuodenaika, mutta ihan älyttömän haikea. Tänäänkin oli kamalan kurja ilma ja pää oli täynnä synkkiä ajatuksia. Eikä oikein jaksa välittää. Nyt tarvitsisin sitä suklaata, vaikka eihän sekään murhetta poistaisi. Hiuksetkin värjäsin itseäni piristääkseni, muttei siitäkään tahtonut tulla mitään. Nyt olen Peppi.

Olen järjestellyt valokuvia tietokoneella, niitä on paljon. Mitään muuta en nyt järjestele. Koti olisi täysi kaaos, jos Nikokin jättäisi tavarat rempalleen (kuten normaalisti, kjäh kjäh). Se on kuulemma hommannut minulle tänään hääpäivälahjan. Minä en osannut pitää omaani salassa taaskaan.

Näyttää siltä, että käy hankalaksi saada lastenvahti 29. päivälle Putron keikkaa varten. Olen melkein jo luovuttanut. Lähipiirini ei ole kovin suuri, inhottavaa, kun pitää aina samoilta ihmisiltä ruikuttaa. Mutta voin minä tuon toisen puoliskon päästää yksin tai kaverin kanssa, noin lisäksi siihen hääpäivälahjaan. Ja yritän olla olematta katkera paska akka. Elättelen vielä toiveita sen Anathema-tunnelmoinnin kanssa.

Äiti on ollut nyt huonossa kunnossa, lääkitys tekee pahoinvointiseksi, ruokahaluttomaksi ja väsyneeksi. Huoh. Hirteen tuollaiset sairaudet!

Tein tässä taannoin ystävän lapsoselle oheisen kortin, tai siinä näkyy kyllä meidän kaikkien kädenjälki, ehe ehe.

Puussamme kasvaa suloisia kirsikoita, viinimarjojakin saa jonkin verran, omenat ovat edelleenkin liian happamia syötäväksi. Äh, ihan kakka mieli, edes marjuskat eivät piristä. Minjuska ja Miio-poika sentään. En varmaan jaksa vähään aikaan raapustella, synkistelen synkistelen. Ja odotan kauhulla syyskuuta.

Aloitimme ihan hullun kuukauden. Ei saa syödä herkkuja! Tai siis onhan ruokakin herkkua, mutta se jää ainoaksi. Eli ei limsaa, karkkia, sipsiä, jäätelöä, keksiä, pullaa eikä muita niiden kaltaisia. Tiina-Elinassa saa jälkkärin ottaa, kun se lounaaseen kuuluu. Kahdeksan jälkeen ei ole jääkaapille mitään asiaa. Huhhuh! Kaksi päivää ainakin on tuntunut jo sillä tavalla, että ei voi Miion jämiä napostella. Olen myös ollut melkoisen kiukkuinen, mihin on kyllä ollut muitakin syitä. Mitenhän tästä selviää? Luulen, että suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kyläpaikoissa tarjottavat herkut. Nyt jos ei paino tipu niin on se kumma. Syyskuussa aloitan uudestaan vesijuoksun, jos siitäkin saisi vähän puhtia.

Jos elokuu onkin vähän ankea (lukuun ottamatta Samuli Putron keikkaa, jonne toivon pääseväni), niin syyskuussa on jo odotettavaa. Pääsen kuuntelemaan Anathemaa livenä parhaan ystävän kanssa, voiko suloisempaa olla! Minikiertue pistäytyy myös Oulun Teatrialla (14. päivä). Pieni mutta on vielä matkassa, lastenvahti. Niko on juuri silloin Joensuussa, ja äidin tilanne nyt on mikä on. Siis onhan hän ihailtavan reipas ja jaksaa kaikenlaista, mutta tietää itsekin, että kohtauksia voi tulla. Jospa likka löytyisi vaikka Oulun päästä, vink vink. Niin ja tietenkin meidän nöpöläisten 5-vuotishääpäiväkin osuu syyskuulle, tosin Niko on varsinaisena päivänä Rovaniemellä. Mistä tulikin mieleeni, tulkaapa luokseni aikoina 2.–4.9., 7.–8.9., 15.+18.9. ja/tai 21.–23.9., koska silloin olen yksinäinen. Tulkaa tulkaa, ettei syyskuunikin lopulta ole ankea, nyyh.

Mitäs vielä, kun paljon aina sanomatta jää. Pihahommia on tullut tehtyä oikeinkin reippaasti, nyt näyttää taas kivalta. Olen taas opiskelija (vaikken juuri mitään ehtisi opiskellakaan), kortti pitäisi tilata. Äiti aloittaa pian kotona syötävän kemoterapiakuurin, eli ei enää varsinaisesti Oulussa ramppausta vähään aikaan näillä näkymin (mikä virke). Minulta irtoaa paljon hiuksia silkasta myötätunnosta. Haluaisin nähdä raskaana olevan ystäväni ennen kuin hän jakautuu. Haluaisin kauniin punaisen puuhyllykön seinälle muumimukeja varten!

Kommentoikaapa ihmiset, jotta tiedän, ketkä tätä nykyään lukee (kerj kerj). Paljastakaa itsenne, ruojat!